Tekstin koko: ||


Lohikosken kirkko
Hautausmaa
Lasimaalaus

Lohikosken kirkon historiaa

Ensimmäiset ajatukset pienen kirkon rakentamisesta näille tienoille esiintyivät jo 1860-luvulla. Mutta vasta Sulkavan seurakunnan 300-vuotis juhlavuonna v. 1930 kirkkovaltuusto päätti rakentaa 400-500 hengen tiilikirkon Lohikoskelle.

Päätöksen toimeenpanemista saatiin odottaa vielä neljä vuotta, mutta sitten kirkko valmistuikin 4,5 kuukaudessa. Kirkossa on 300 istuinpaikkaa.

Hackman ja Co oli lahjoittanut 1,5 hehtaarin tontin alueen kirkkoa ja hautausmaata varten.

Lohikosken kirkon on suunnitellut arkkitehti Ilmari Virkkala. Hän on myös maalannut neljä metriä korkean alttaritaulun "Tulkaa minun Isäni siunatut" ja lehterin kaiteen 9 maalausta kristillisistä symboleista sekä lehterin ikkunasta värilasituksena loistavan ristin. Saarnatuolin rintapeilissä on kuvanveistäjä Tapio Virkkalan veistos "Jeesus siunaa lapsia".

Kirkkoon hankittiin v. 1981 urkurakentamo Hans Heinrichin rakentamat 8- äänikertaiset urut. Samana vuonna suoritettiin kirkon sisämaalaus, jonka on suunnitellut arkkitehti Irma Valjus.

Kirkon ulkomaalaus uusittiin vuonna 2009.